Avainsana-arkisto: Toimiiko Lämmönvahti

Näin sementoidaan kerrostalon hoitovastike

Published: 5.11.2014 Author: Markus Jokelainen

 Helsinkiläinen taloyhtiö säästi 15 prosenttia kaukolämpölaskusta

Rakennusvuosi 1974. 12 betonielementtitaloa, 270 asuntoa ja sijainti Helsingin Jakomäessä. Tämä taloyhtiö voisi olla niin sanottu vaikea tapaus. Siitä on kuitenkin kehitetty järkevän taloudenpidon malliesimerkki.

”Asunto Oy Jakolehdon hoitovastike ei ole noussut kertaakaan yhdeksään vuoteen”, sanoo Tuomo Tahkola, taloyhtiön isännöinnistä vastaavan Kiinteistötahkolan toimitusjohtaja. ”Meillä on siellä hurjan hyvä hallitus.”

Kiinteistötahkolan toimitusjohtaja Tuomo Tahkola

Kiinteistötahkolan toimitusjohtaja Tuomo Tahkola

Tahkolan mukaan Jakolehdon hallitus toimii ripeästi, uskaltaa tehdä päätöksiä eikä pelkää niiden seurauksia. Energiatehokkuus on yksi hallituksen ja isännöitsijän tärkeimmistä työkaluista. Tahkola sanoo, että Jakolehto on tehnyt lähes kaiken, mitä energiansäästön hyväksi on tehtävissä:

Julkisivut ja ikkunat on uusittu. Patteritermostaattien venttiilit on vaihdettu. Huippuimureihin on asennettu taajuusmuuttajat ja pihavalot ovat LED-ajassa. Viime vuonna Jakolehto otti käyttöön Oumanin Lämpömestari-palvelun.

”Jakolehto on säästänyt viimeksi kuluneen vuoden aikana 45 000 euroa lämmityskuluissa”, Tahkola sanoo. ”Investointi on tuottanut taloyhtiölle lähes kolminkertaisen hyödyn jo ensimmäisen vuoden aikana.”

Käyttömestari tulee kylään

Lämmönvahti-palvelussa taloyhtiön lämmönjakelu tarkistetaan ja kiinteistöön asennetaan laitteisto, joka kertoo lämmönsäätimelle aiempaa tarkemmin kiinteistön todellisesta lämmöntarpeesta. Laitteisto huomioi langattomien lämpötila-antureiden tai patteritermostaattien perusteella huonelämpötilojen muutokset ja näin kiinteistöä lämmitetään sen todellisen tarpeen mukaisesti. Aiemmin lämmityksen ohjaus on perustunut pelkkään ulkolämpötilatietoon.

Ouman tarjoaa taloyhtiön tueksi myös niin sanotun käyttömestarin, talotekniikkaan erikoistuneen ammattilaisen, joka varmistaa sen että sopivan mukava lämpötila toteutuu talon kaikissa asunnoissa.

Lämpömestari-palvelua on hyödyntänyt jo noin 2500 suomalaista taloyhtiötä. Tyypillisesti sen avulla on saavutettu 10-20 prosentin säästö lämmityskustannuksiin. Jakolehto on yltänyt samaan: sen kaukolämpölasku on pudonnut palvelun käyttöönoton jälkeen 15 prosenttia.

Jakolehtoa isännöivä Kiinteistötahkola on yksi Suomen menestyvimmistä isännöintialan yrityksistä. Sen riveissä työskentelee noin sata isännöitsijää, joiden hoidossa on noin 1500 kiinteistöyhtiötä eri puolella maata.

Tuomo Tahkola on tehnyt Oumanin kanssa yhteistyötä jo pitkään. Lämpömestari-palvelua on käytetty sadoissa Kiinteistötahkolan kohteissa.

”Taloyhtiöt voivat säästää hirveät määrät rahaa energiatehokkuudessa, kun rakennukset laitetaan kuntoon. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että hallitus malttaa paneutua asiaan ja investoida siihen.”

Lämmityksen säätäminen kuntoon vaatii hallituksen jäseniltä lujia hermoja ja pelisilmää isännöitsijältä. Vastuuhenkilöiden on varauduttava siihen, että asukkailta tulee lähes aina valituksia, kun lämmönjakoa muutetaan. Valituksiin on tartuttava ripeästi. Puuhailu lämmönjakohuoneessa ei riitä, vaan käyttömestarin on hoidettava tilanne kuntoon huoneistoissa.

As Oy Jakolehtoon asennettiin Ouman Lämmönvahti v.2013

As Oy Jakolehtoon asennettiin Ouman Lämpömestari -laitteisto v.2013

”Tyypillisessä lähtötilanteessa lämpötilaerot ovat suuria”, Tahkola sanoo. ”Osa ihmisistä tuulettaa silloin ylimääräiset lämmöt pihalle ilman sen suurempia tunnontuskia. Tällainen tilanne kannattaa tietenkin korjata kuntoon.”

Jarruttaa vai kehittää

Suuri osa suomalaisista taloyhtiöistä toimii toisin kuin Jakolehto. Tuomo Tahkolan mukaan hallitukset torjuvat uudet ideat helposti, koska ne pelkäävät muutosten aiheuttamaa vaivaa ja kustannuksia, jotka uhkaavat paisuttaa hoitovastiketta.

Vastikkeita ei kuitenkaan tarvitse korottaa, jos investoinnit maksetaan määräaikaisen hoitolainan avulla. Taloyhtiö ottaa hoitolainan ja maksaa sen pois säästöillä, jotka kertyvät yhtiön tilille pienentyvän energialaskun myötä.

Johdonmukainen ja ennakoiva taloudenhoito tuottaa pitkällä aikavälillä tuhansien eurojen säästöt taloyhtiön asukkaille. Asunto Oy Jakolehdon hoitovastike on ollut 2,85 euroa neliötä kohti vuodesta 2006.

Useimmat Jakolehdon ikätoverit ovat joutuneet nostamaan vastikkeitaan lähes joka vuosi. Tilastokeskuksen syyskuussa 2014 julkistaman tilaston mukaan vuonna 1970-79 rakennettujen pääkaupunkiseudun kerrostalojen hoitovastike oli keskimäärin 4,33 euroa per neliö vuonna 2013. Keskiarvo on 52 prosenttia korkeampi kuin Jakolehdolla.

 

Lisätiedot:

Kiinteistötahkola-Helsinki Oy, Tuomo Tahkola, p. 020 748 0281

Ouman Energiatehokkuuspalvelut Oy, Matti Nevala, p. 045 650 5720

 

Lämpömestari-palvelun tuottaa Ouman Oy, joka kuuluu suomalaiseen Ouman-konserniin. Oumanin liikevaihto on vuonna 2014 noin 33 milj. euroa, josta 8,5 % käytetään tuotekehitykseen. Yhtiöllä on 250 työntekijää ja sen tuotantolaitokset sijaitsevat Kempeleessä ja Viron Kuressaaressa.

Lue lisää Ouman Lämpömestari -palvelusta: http://ouman.fi/palvelut/energiatehokkuuspalvelut/lampomestari/

Kuvat (c) Maija Tallavaara-Hamari

Näin sementoidaan kerrostalon hoitovastike was last modified: tammikuu 11th, 2016 by Markus Jokelainen

Related categories: Kokemuksia, Kokemuksia Energiatehokkuuspalvelut | Keywords: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Oumanin Lämmönvahdilla kerrostalojen lämmityskuluissa miljoonien säästöt

Published: 28.3.2014 Author: Ouman Oy

Tiedote 28.3.2014: Kempeleläisen Oumanin kehittämällä Lämmönvahti-palvelulla pystytään säätämään kerrostalon lämmitysjärjestelmän kulutusta reilusti pienemmäksi. Oumanilla on Suomessa yhteensä noin 1600 asiakasta, pääasiassa asunto-osakeyhtiötä. ”Asiakaskiinteistöjemme lämmityskulut ovat Lämmönvahdin ansioista pienentyneet yhteensä 5,4 miljoonalla eurolla”, kertoo Oumanin Tommi Jokelainen.

Lämmityskulut ovat taloyhtiön suurin kuluerä eli noin 25 prosenttia kaikista kuluista. Oumanin Lämmönvahdilla saavutetaan keskimäärin 17 prosentin säästön lämmityskuluissa. Taloyhtiölle se tarkoittaa useita tuhansia euroja, esimerkiksi 30 huoneiston talon 25 000 euron lämmityskuluista säästö on 4 300 euroa. Investointi maksaa itsensä takaisin nopeasti, yleensä vajaassa kahdessa vuodessa.

”Oulun alueella Lämmönvahdilla on taloyhtiöiden energian kulutuksessa säästetty jo noin 1,1 miljoonaa euroa”, totesi Jokelainen Oulun rakennusvalvonnan ja Kiinteistöliiton järjestämässä Asunto-osakeyhtiöiden kunnossapito nyt ja tulevaisuudessa -tilaisuudessa. Joissakin kohteissa energiaa säästyy keskimääräistä enemmänkin. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiö Oulun Matadorissa on mitattu 22 prosentin säästö sekä asunto-osakeyhtiö Tervaporvarissa jopa 27 prosentin säästöt. Tämän kaltaisissa kohteissa Lämmönvahti maksaa itsensä takaisin jo vuodessa.

Kahvipaketin kokoinen Lämmönvahti asennetaan lämmönjakohuoneessa vesikiertoiseen patterilämmitysverkostoon ja liitetään lämmönsäätöauto­maatioon. Lämmönvahti ottaa huomioon auringon, ihmisten, kodinkoneiden ja muiden ilmaisten lämmönlähteiden tuottaman lämmön.

Lämmönvahti mit­taa lämmitysverkoston paine-eroa havaiten huoneistojen patteritermostaattien muutok­set reaaliajassa ja kertoo saamansa tiedon lämmönsäätimelle, joka jakaa verkostoon juuri optimaalisen määrän lämpöä. Oikean lämpöisellä vedellä varmistetaan optimaalinen veden virtaus lämmitysverkostossa. Paine-erokompensointiin perustuva lämmönsäätömenetelmä on patentoitu (nro.120059).

Oumanin kokonaispalveluun kuuluu maksuton kiinteistön säästökartoitus, tiedotus kiinteistön asukkaille ja huollolle, Lämmönvahdin asennus ja lämmitysjärjestelmän viritystyö, kaukolämmön perusmaksun tarkistuttaminen, syntyneiden säästöjen seuraaminen ja raportointi. ”Tarjoamme myös tyytyväisyys- ja säästötakuut”, lupaa Jokelainen.

Lämmönvahti tuo 17% säästöt taloyhtiösi lämmityskuluihin

Taloyhtiön kiinteistöjen lämmitysverkostossa kiertää tarpeettoman kuuma vesi, sillä järjestelmä ei osaa ottaa huomioon kunkin huoneiston yksilöllistä lämmöntarvetta. Ouman Lämmönvahti huomioi auringon, ihmisten, kodinkoneiden ja muiden ilmaisten lämmönlähteiden tuottaman lämmön ja säästää rahaa lämmityskuluissa keskimäärin 17%.

Oumanin Lämmönvahdilla kerrostalojen lämmityskuluissa miljoonien säästöt was last modified: elokuu 7th, 2014 by Ouman Oy

Related categories: Uutiset | Keywords: , , , , , , , , , , , ,

LeaseGreen ja Ouman tehostavat vuokratalojen energiatehokkuutta Helsingin Vuosaaressa

Published: 27.2.2014 Author: Ouman Oy

Energiatehokkuuden kehittämiseen erikoistuneet LeaseGreen ja Ouman toteuttavat Helsingin Vuosaaressa hankkeen, joka tehostaa Helsingin kaupungin omistamien vuokrakerrostalojen energiankäyttöä. Projektissa asennetaan viiden taloyhtiön lämmönjakelujärjestelmään Ouman Lämmönvahdit, joiden arvioidaan supistavan talojen kaukolämpölaskua noin 250 000 euroa investointien elinkaaren aikana.

Talot on rakennettu vuosina 1999-2001. Niiden yhteenlaskettu tilavuus on 80 000 m3 ja lämmityskustannukset noin 200 000 euroa vuodessa. Uudet lämmönvahdit rahoitetaan LeaseGreenin kuukausimaksuun perustuvalla mallilla, jonka ansiosta rakennusten lämmityskustannukset pienenevät jo sopimuskaudella.

Helsingin kaupunki energiatehokkuuden edelläkävijä

”Helsingin kaupunki on energiatehokkuuden edelläkävijä”, LeaseGreenin toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto sanoo.

”Meidän yhteistyömallimme kiihdyttää energiansäästöhankkeita: pääsemme toteuttamaan sellaisiakin projekteja, joihin taloyhtiöiden tai kaupunkien omat budjettivarat eivät riitä. Tässä on suuri mahdollisuus kaikille Suomen kunnille. Energiatehokkuuden mahdollisuudet kannattaa katsoa läpi ennen kuin ryhdytään lomauttamaan esimerkiksi opettajia.”

Suomalainen tekniikka edesauttaa energiatehokkuutta

ekonor (30)_1200x800Vuosaaren vuokratalojen uudet Lämmönvahdit toimittaa suomalainen Ouman. Talojen lämmitystä on tähän saakka ohjattu pelkän ulkolämpötilatiedon perusteella. Lämmönvahti aistii kiinteistön muuttuvat lämpökuormat ja säätää lämmitystä todellisen tarpeen mukaisesti. Tekniikka perustuu patentoituun paine-erokompensointimenetelmään ja kiinteistön lämmitysjärjestelmässä tehtävään optimointiin.

”Perinteinen säätö ei huomioi ulkolämpötilatiedon lisäksi muita lämpökuormia, jolloin asunnoissa syntyy suuria lämpötilaeroja”, Oumanin Matti Nevala sanoo. ”Kuumimpien huoneistojen omistajat joutuvat tuulettamaan liiat lämmöt ikkunoiden kautta. Siinä ei ole tietenkään mitään järkeä.”

Taloyhtiöissä asuu noin kaksi miljoonaa suomalaista, joiden asumiskustannukset ovat nousseet 2000-luvulla inflaatiota nopeammin energian ja kiinteistönhoidon kallistumisen myötä. Taloyhtiöiden järkevä energiansäästöpotentiaali on rakennusten iästä riippuen keskimäärin 10-25 %, mutta 1960-70-luvuilla rakennetuissa taloissa se voi olla jopa 30-50 %.

Lisätietoja:

Leasegreen Suomi Oy, toimitusjohtaja

Tomi Mäkipelto, p.050 370 4092, tomi.makipelto@leasegreen.fi

www.leasegreen.fi

LeaseGreen ja Ouman tehostavat vuokratalojen energiatehokkuutta Helsingin Vuosaaressa was last modified: elokuu 7th, 2014 by Ouman Oy

Related categories: Uutiset | Keywords: , , , , , , , , , , , ,

Lämmityksen tehostaminen on vaivaton tapa säästää taloyhtiössä

Published: 19.12.2013 Author: Ouman Oy

J-Isännöinnin toimitusjohtaja ja isännöitsijä Jani Oförsagd on vakuuttunut Ouman Lämmönvahdin lämmitysenergian kulutuksen optimoinnista. J-Isännöinnin asiakasyhtiöissä on Ouman avulla saavutettu merkittäviäkin tuloksia.

Naantalilaisessa J-Isännöinnissä on syksyyn 2013 mennessä tehty yhteistyötä Oumanin kanssa reilun vuoden ajan. Ouman Lämmönvahti on jo asennettu yhteensä seitsemään yrityksen asiakasyhtiöön, joista kuusi on tavallisia kerrostaloja ja yksi kolmen asunnon rivitalo. Yhteenlaskettua rakennusalaa kyseisistä taloyhtiöistä kertyy reilut 15 000 neliötä.

Energiansäästö on yleisen keskustelun myötä kuuma aihe myös taloyhtiöissä. Kun Ouman taannoin kyseli J-Isännöinnin haluja kuulla energiansäästöstä enemmän, oli vastaus innostunut: ”Mikä jottei! Kyllähän asia kiinnostaa,” kertaa yhteistyön alkumetrejä J-Isännöinnin toimitusjohtaja, isännöitsijä Jani Oförsagd. Samalta istumalta päätettiinkin järjestää kaksi energiansäästöiltaa, joihin kutsuttiin kaikkien J-Isännöinnin asiakasyhtiöiden edustajat.

Säästökartoitus nostaa esiin muutostarpeet

5_1200x800

Energiansäästöillan jälkeen Ouman toteutti säästökartoituksen kaikissa niissä taloyhtiöissä, jotka olivat kiinnostuneita Ouman Lämmönvahdin hankinnasta. Säästökartoituksessa käytiin läpi koko taloyhtiön lämmönsäätöjärjestelmä ja siihen liittyvät laitteet. Laitteiden kunto tarkistetiin ja mahdolliset perusparannukset kirjattiin kartoitukseen toimenpide-ehdotuksiksi.

”Meilläkin yhdessä kohteessa patteriventtiilit ja niiden termostaatit olivat jo niin ikääntyneitä, että ne oli vaihdettava,” Oförsagd toteaa. Kun tilanne oli todettu ennen Ouman Lämmönvahdin hankintaa ja kustannukset esitelty osana kokonaisuutta, ei taloyhtiöille tullut yllätyksiä. Myös Oförsagd on tyytyväinen menettelystä: ”Järkeväähän se on tehdä Ouman Lämmönvahdin tuottaman hyödyn optimoivat hankinnat ja korjaustyöt samalla kertaa.”

Tuoreita kokemuksia

Ensimmäiset Ouman Lämmönvahdit asennettiin J-Isännöinnin asiakasyhtiöihin marras-joulukuussa 2012. Vuoden ajalta kertyneiden kokemusten joukossa on sekä menestystarinoita että haasteellisempia tapauksia. ”Joissakin taloyhtiöissä säästöprosentti on hyvinkin lähellä Oumanin ilmoittamaa keskiarvoa, toisissa taas on jääty keskiarvon alle, ” Oförsagd summaa.

Taloyhtöissä, joissa säästötavoitteet eivät ole toteutuneet, on käynnistetty selvitystyöt Oumanin kanssa. Tavoitteena on analysoida kokonaisuus sekä löytää ja ratkaista syyt, miksi tavoitteista on jääty. ”Säästöillä ei kuitenkaan ole tarkoitus palelluttaa ketään!” Oförsagd toteaa painokkaasti.

Optimaalinen ratkaisu taloyhtiölle

2_1200x800

Jani Oförsagd on vakuuttunut Ouman Lämmönvahdin toimivuudesta ja sen tuottamista hyödyistä: ”Näillä kokemuksilla, mitä minulla on, voin kyllä hyvin suositella Lämmönvahtia muillekin!” Taloyhtiöiden kannattaa kuitenkin huomioida kiinteistöjen lämmitys ja lämpöolot kokonaisuutena, johon vaikuttavat myös aiemmin tehdyt ja vielä tekemistä odottavat remontit ja ratkaisut.

”Itse suosittelisin Ouman Lämmönvahtia ensisijaisesti 70-80-lukujen kiinteistöihin. Näkisin, että niissä sillä on suurin mahdollisuus saada aikaan hyviä säästöjä,” Oförsagd toteaa. Tavoitteiden asettamisen ja niiden saavuttamisen kannalta onkin tärkeää huomioida, millä tasolla kiinteistöjen energiatehokkuus lähtökohtaisesti on.

Lämmityksen tehostaminen on vaivaton tapa säästää taloyhtiössä was last modified: elokuu 11th, 2014 by Ouman Oy

Related categories: Kokemuksia Energiatehokkuuspalvelut | Keywords: , , , , , , ,

Ouman Lämmönvahdin avulla omistajalle jää enemmän

Published: 19.12.2013 Author: Ouman Oy

ICECAPITAL on investointipankkitoimintaan ja kiinteistöpääomarahastoihin keskittyvä konserni. Sen omistamissa kerrostalokiinteistöissä Ouman Lämmönvahdista on ollut selkeästi hyötyä.

(C) Maija Tallavaara

(C) Maija Tallavaara

”Eilen juuri katsottiin tilannetta parin kohteen osalta ja kävi ilmi, että hyödyt ovat olleet merkittävät jo pienelläkin ajalla,” kertoo ICECAPITALin kiinteistöjohtaja Juha Haapakoski tyytyväisenä. Ensimmäiset Ouman Lämmönvahdit asennettiin ICECAPITALin omistamiin kohteisiin reilu vuosi sitten ja lisää asennuksia on tehty vuoden mittaan.

Päätös ensimmäisten kohteiden asennuksista perustui ICECAPITALin halukkuuteen optimoida kiinteistöjen käyttö. Päätöksentekoa vauhditti huomattavasti sijoituksen riskittömyys. ”Oumanilaiset lupasivat purkaa laitteet pois ilman erilliskustannuksia, jos säästöjä ei syntyisi. Asennus oli siis meille täysin riskitön”, muistelee Haapakoski. Nyt kokemusten kautta on käynyt ilmi, että laitteita ei tarvitse purkaa pois ja että sijoitus maksaa itsensä asennustöitä myöten takaisin jo parissa vuodessa.

Säästöistä tuloa

ICECAPITALin kiinteistöpääomarahastoliiketoiminta keskittyy kiinteistöjen rakennuttamiseen ja kehittämiseen. Yrityksen kiinteistöpääomarahastoja hallinnoivien yhtiöiden tehtävänä on vastata kiinteistöjen ostoista ja myynneistä, kiinteistöjen hallinnointi-, taloushallinto- ja vuokrauspalvelujen hankinnasta ja valvonnasta sekä kiinteistöomaisuuden arvon säilymisestä ja kasvattamisesta. ICECAPITALin vahvuuksia kiinteistöpääomarahoituksessa on muun muassa kiinteistökohteiden toiminnan optimointi.

(C) Maija Tallavaara

(C) Maija Tallavaara

”Minun vastuullani on kiinteistöjen ylläpito ja niiden toimivuuden takaaminen” ,Haapakoski selventää omaa rooliaan yhteistyössä Oumanin kanssa. Koska kaikki ICECAPITALin kohteet ovat uudehkoja kerrostalokiinteistöjä, energiansäästön huomioimiseen vaikuttavat myös kaavamääräykset ja yleinen keskustelu vihreiden arvojen tärkeydestä. Ouman Lämmönvahdin käyttöönoton painavin syy ICECAPITALille oli kuitenkin mahdollisuus leikata kiinteistöjen käytöstä syntyviä kuluja. ”Kun kulut saadaan pienemmiksi, tulo vuokrasta jää omistajalle helpommin” ,Haapakoski tiivistää.

Tasaisempi lämpö, parempi tuotto

ICECAPITALin kohteet ovat kaikki vuokra-asuntojen taloyhtiöitä. Kiinteistöpäälliköt ovat antaneet positiivista palautetta lämmönkulutuksen pienentymisestä, mutta yksittäisiltä asukkailta ei kommentteja omistajan suuntaan ole kantautunut. ”Asukkaille Ouman Lämmönvahti ei välttämättä näykään muutoin kuin tasaisempana lämpönä” ,Haapakoski toteaa.

Kysyttäessä suosittelua vastaus tulee Haapakoskelta täysin empimättä: ”Suosittelisin kyllä. Ensimmäisenä tulevat mieleen isot vuokratalojen omistajat, kuten Sato ja VVO.” Hetken tuuminnan jälkeen Haapakoski on valmis laajentamaan suositteluaan myös kunnallisiin vuokrataloyhtiöihin ja miksei ihan jokaiseen kiinteistöomistajaan, joka haluaa saada paremman tuoton kohteestaan.

(C) Maija Tallavaara

(C) Maija Tallavaara

Ouman Lämmönvahdin avulla omistajalle jää enemmän was last modified: elokuu 11th, 2014 by Ouman Oy

Related categories: Kokemuksia Energiatehokkuuspalvelut | Keywords: , , , , ,

”Erittäin halpa investointi, joka ylitti odotukset!”

Published: 10.8.2013 Author: Ouman Oy

Asennutimme Lämmönvahdin kohtalaisen uuden kiinteistön lämmitysjärjestelmään, jossa energiaa kului muutenkin vähän. Ajattelin, että jos Lämmönvahti tuossa kohteessa toimii, niin silloin se toimii kyllä muuallakin.

Kiinteistössä säästöä on tullut keskimäärin noin 17 % ja meidän tapauksessa Lämmönvahti maksaa itsensä takaisin jo vuodessa. Kyllä voi sanoa, että odotukset ovat ylittyneet ja voin suositella Oumania kaikille muillekin taloyhtiöille! On hölmöä lämmittää harakoille, kun säästyneet eurot voidaan käyttää taloyhtiöiden vuosikorjauksiin tai lainanlyhennyksiin.

-Paavo Päätalo, tekninen isännöitsijä, SOL

”Erittäin halpa investointi, joka ylitti odotukset!” was last modified: elokuu 11th, 2014 by Ouman Oy

Related categories: Kokemuksia Energiatehokkuuspalvelut | Keywords: , , , , , ,

”Kohteissa on saatu merkittäviä säästöjä energiamaksuihin.”

Published: 10.3.2013 Author: Ouman Oy

Koekäytön seurauksena laitteisto on asennettu jo useaan PSOASin kohteeseen Oulussa. Laitteisto on toiminut hyvin, eikä yhtään laitevikaa tai toimimattomuudesta johtuvaa ongelmaa ole tullut esiin. Kohteissa on saatu merkittäviä säästöjä energiamaksuihin. Koko toiminnasta on muodostunut positiivinen kuva.

– Antti Rantasuomela, isännöitsijä, Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö

”Kohteissa on saatu merkittäviä säästöjä energiamaksuihin.” was last modified: elokuu 11th, 2014 by Ouman Oy

Related categories: Kokemuksia Energiatehokkuuspalvelut | Keywords: , , , , , ,