[Paikka täytetty] Etsimme TALOUSHALLINNON ASIANTUNTIJAA Raumalle

OUMAN on Pohjoismaiden suurin rakennusautomaatiotuotteiden valmistaja, jonka tuotteilla parannetaan vuosittain tuhansien kiinteistöjen energiatehokkuutta. Aloitimme 40 vuotta sitten lämmityksen säätimien valmistuksesta, tätä nykyä tuotteidemme avulla voidaan ohjata kaikkia rakennuksen LVI-prosesseja. Kehitämme ja valmistamme tuotteemme itse. Joukostamme löytyy niin tuotekehitysosaajia, rakennusautomaation asiantuntijoita, kuin tuotantotyöntekijöitäkin. Tarjoamme työntekijöillemme monipuolisia ja vastuullisia tehtäviä sekä mahdollisuuden kehittää osaamistaan kansainvälisessä ympäristössä. Kiinteistöjen energiankulutusta ohjaavat OUMAN automaatiotuotteet ovat avainasemassa, kun kehitämme energiajärjestelmäämme kohti hiilineutraalia tulevaisuutta.

 

Etsimme TALOUSHALLINNON ASIANTUNTIJAA / FINANCIAL CONTROLLERIA vakinaiseen työsuhteeseen Raumalle.

 

Tehtävissä vastaat Suomen yhtiön kirjanpidosta ja palkanlaskennasta muun tiimin tukemana. Toimenkuvaasi kuuluu päivittäisten talousasioiden hoito kuten tiliotteiden käsittely, reskontrien hoito, matkalaskujen ja palkkojen käsittely ja maksatus sekä kuukausittaiseen raportointiimme liittyvät täsmäytykset ja jaksotukset sekä raportoinnit mm. verohallinnolle. Teet läheisesti yhteistyötä taloustiimin muiden jäsenten kanssa.

Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa taloushallinnon koulutusta ja aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Sinulla on oma-aloitteinen, tarkka ja vastuuntuntoinen työskentelyote, tiimityöhenkisyyttä sekä hyvää MSOffice-ohjelmien osaamista. Tulet toimeen suomen kielen lisäksi myös englannin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.

 

Eduksi katsomme Visman L7-, Saima- ja M2-ohjelmistojen sekä CGI:n Sonet-ohjelmiston tuntemuksen.

 

Tarjoamme

– Joustavat työajat ja etätyömahdollisuuden

– Rennon työilmapiirin ja asiantuntevat kollegat

– Kattavat työterveyshuollon palvelut

– Lounas-, liikunta- ja kulttuuriedun sekä hierontaedun

– Työsuhdepyöräedun

 

Yhteystiedot ja hakuohjeet

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Experiksen kanssa. Haastattelut alkavat viipymättä, joten lähetäthän hakemuksesi heti! Lisätietoja voit kysyä: Sari Pertola-Kupiainen, Senior Recruitment Consultant, sari.pertola-kupiainen@fi.experis.com tai +358 50 406 2465, ke 12.10. klo 12–13,

pe 14.10. klo 15–16 ja ti 18.10. klo 13–14.

Hakulinkki: https://www.experis.fi/fi/tyo/38438/financial-controller

 

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.