Ouman avaa uuden robottilinjan Viron tehtaalle

Noin 1,5 miljoonan investointi auttaa vastaamaan kasvavaan kysyntään

 

Ouman juhlii tänään uuden tuotantolinjan avajaisia tehtaallaan Viron Kuressaaressa. Piirilevyjä valmistava robottilinja nostaa tehtaan pintaliitoskapasiteettia 50 prosenttia.

 

”Uusi linjasto tulee tarpeeseen. Energiakriisi on lisännyt rajusti meidän tuotteiden myyntiä, ja olemme joutuneet jo jonkin aikaa ostamaan piirilevyjen tuotantoa muualta. Nyt on hienoa saada kaikki oman katon alle”, sanoo Ouman Groupin toimitusjohtaja Matti Lipsanen.

 

Kysynnän kasvun taustalla on sähkön ja kaukolämmön hinnan nousu. Se on saanut taloyhtiöt ja muut suurten kiinteistöjen omistajat investoimaan energiaoptimointiin. Ilmiö näkyy Oumanin rakennusautomaatioliiketoiminnan liikevaihdossa, joka kasvoi vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana 30 prosenttia. Vuonna 2022 koko konsernin liikevaihto kasvoi 15 prosenttia 45 miljoonaan euroon.

 

Uusi robottilinja sijoittaa konenäön avulla komponentit oikeille paikoilleen piirilevylle ja juottaa ne kiinni. SMT-linjan (surface mount technology) ladontanopeus on 95 000 komponenttia tunnissa eli se kykenee kiinnittämään piirilevyihin 26 komponenttia sekunnissa. Uuden laitteiston arvo on 1,5 miljoonaa euroa ja sen toimittaa Yamaha Robotics SMT yhteistyössä CORE-emt:n kanssa.

 

”Robotit tekevät liitokset niin pitkälle kuin mahdollista, ja loput tehdään käsin. Kaikki meidän yksikkösäätimet ja järjestelmätuotteet sisältävät piirilevyjä, joten kyse on todella keskeisestä tuotannon vaiheesta”, Ouman Estonian toimitusjohtaja Erik Keerberg sanoo.

 

Tehtaassa on entuudestaan kaksi SMT-linjaa, joiden yhteenlaskettu ladontanopeus on noin 45 000 komponenttia tunnissa. Jatkossa toista vanhaa linjaa voidaan käyttää enemmän tuotekehityksen projekteissa.

 

Uuden tuotantolinjan avajaisiin osallistuvat muun muassa Oumanin omistajan, ruotsalaisen Engströmgruppenin hallituksen puheenjohtaja Fabian Hielte ja toimitusjohtaja Alexander Helm. Tilaisuuteen tulee myös Viron oikeusministeri Kalle Laanet sekä Kuressaaren kaupungin ja median edustajia.

 

Ouman perusti tehtaan Saaremaalla sijaitsevaan Kuressaareen vuonna 1998. Silloin työntekijöitä oli 12, nyt heitä on noin 200. Ouman valmistaa vuosittain melkein puolitoista miljoonaa tuotetta, ja näistä lähes kaikki tulevat Kuressaaren tehtaasta. Pieni osa valmistetaan Oumanin Kempeleen toimipisteessä.

 

Suomalainen Ouman Oy edustaa uutta maailmaa, jossa energiaa käytetään viisaasti – kaikkialla ja joka hetki. Yritys valmistaa talotekniikan prosessien ohjaamiseen 1,4 miljoonaa tuotetta vuosittain, ja sen liikevaihto on 45 miljoonaa euroa. Oumanilaisia on yhteensä noin 300 – Suomessa, Virossa ja Ruotsissa.

 

Lisätiedot

 

Toimitusjohtaja Matti Lipsanen, Ouman
+385 40 750 3953