Skip to content

Ouman Lämmönvahdin avulla omistajalle jää enemmän

ICECAPITAL on investointipankkitoimintaan ja kiinteistöpääomarahastoihin keskittyvä konserni. Sen omistamissa kerrostalokiinteistöissä Ouman Lämmönvahdista on ollut selkeästi hyötyä.

”Eilen juuri katsottiin tilannetta parin kohteen osalta ja kävi ilmi, että hyödyt ovat olleet merkittävät jo pienelläkin ajalla,” kertoo ICECAPITALin kiinteistöjohtaja Juha Haapakoski tyytyväisenä. Ensimmäiset Ouman Lämmönvahdit asennettiin ICECAPITALin omistamiin kohteisiin reilu vuosi sitten ja lisää asennuksia on tehty vuoden mittaan.

Päätös ensimmäisten kohteiden asennuksista perustui ICECAPITALin halukkuuteen optimoida kiinteistöjen käyttö. Päätöksentekoa vauhditti huomattavasti sijoituksen riskittömyys. ”Oumanilaiset lupasivat purkaa laitteet pois ilman erilliskustannuksia, jos säästöjä ei syntyisi. Asennus oli siis meille täysin riskitön”, muistelee Haapakoski. Nyt kokemusten kautta on käynyt ilmi, että laitteita ei tarvitse purkaa pois ja että sijoitus maksaa itsensä asennustöitä myöten takaisin jo parissa vuodessa.

Säästöistä tuloa

ICECAPITALin kiinteistöpääomarahastoliiketoiminta keskittyy kiinteistöjen rakennuttamiseen ja kehittämiseen. Yrityksen kiinteistöpääomarahastoja hallinnoivien yhtiöiden tehtävänä on vastata kiinteistöjen ostoista ja myynneistä, kiinteistöjen hallinnointi-, taloushallinto- ja vuokrauspalvelujen hankinnasta ja valvonnasta sekä kiinteistöomaisuuden arvon säilymisestä ja kasvattamisesta. ICECAPITALin vahvuuksia kiinteistöpääomarahoituksessa on muun muassa kiinteistökohteiden toiminnan optimointi.

”Minun vastuullani on kiinteistöjen ylläpito ja niiden toimivuuden takaaminen” ,Haapakoski selventää omaa rooliaan yhteistyössä Oumanin kanssa. Koska kaikki ICECAPITALin kohteet ovat uudehkoja kerrostalokiinteistöjä, energiansäästön huomioimiseen vaikuttavat myös kaavamääräykset ja yleinen keskustelu vihreiden arvojen tärkeydestä. Ouman Lämmönvahdin käyttöönoton painavin syy ICECAPITALille oli kuitenkin mahdollisuus leikata kiinteistöjen käytöstä syntyviä kuluja. ”Kun kulut saadaan pienemmiksi, tulo vuokrasta jää omistajalle helpommin” ,Haapakoski tiivistää.

Tasaisempi lämpö, parempi tuotto

ICECAPITALin kohteet ovat kaikki vuokra-asuntojen taloyhtiöitä. Kiinteistöpäälliköt ovat antaneet positiivista palautetta lämmönkulutuksen pienentymisestä, mutta yksittäisiltä asukkailta ei kommentteja omistajan suuntaan ole kantautunut. ”Asukkaille Ouman Lämmönvahti ei välttämättä näykään muutoin kuin tasaisempana lämpönä” ,Haapakoski toteaa.

Kysyttäessä suosittelua vastaus tulee Haapakoskelta täysin empimättä: ”Suosittelisin kyllä. Ensimmäisenä tulevat mieleen isot vuokratalojen omistajat, kuten Sato ja VVO.” Hetken tuuminnan jälkeen Haapakoski on valmis laajentamaan suositteluaan myös kunnallisiin vuokrataloyhtiöihin ja miksei ihan jokaiseen kiinteistöomistajaan, joka haluaa saada paremman tuoton kohteestaan.

Avainsanat
Energiansäästäminen taloyhtiössä, ICECAPITAL, Kaukolämpö säästö, Lämmönvahti kokemuksia, Taloyhtiön kaukolämpökustannukset, Toimiiko Lämmönvahti