Näin sementoidaan kerrostalon hoitovastike
Helsinkiläinen taloyhtiö säästi 15 prosenttia kaukolämpölaskusta
Rakennusvuosi 1974. 12 betonielementtitaloa, 270 asuntoa ja sijainti Helsingin Jakomäessä. Tämä taloyhtiö voisi olla niin sanottu vaikea tapaus. Siitä on kuitenkin kehitetty järkevän taloudenpidon malliesimerkki.
”Asunto Oy Jakolehdon hoitovastike ei ole noussut kertaakaan yhdeksään vuoteen”, sanoo Tuomo Tahkola, taloyhtiön isännöinnistä vastaavan Kiinteistötahkolan toimitusjohtaja. ”Meillä on siellä hurjan hyvä hallitus.”
Tahkolan mukaan Jakolehdon hallitus toimii ripeästi, uskaltaa tehdä päätöksiä eikä pelkää niiden seurauksia. Energiatehokkuus on yksi hallituksen ja isännöitsijän tärkeimmistä työkaluista. Tahkola sanoo, että Jakolehto on tehnyt lähes kaiken, mitä energiansäästön hyväksi on tehtävissä:
Julkisivut ja ikkunat on uusittu. Patteritermostaattien venttiilit on vaihdettu. Huippuimureihin on asennettu taajuusmuuttajat ja pihavalot ovat LED-ajassa. Viime vuonna Jakolehto otti käyttöön Oumanin Lämpömestari-palvelun.
”Jakolehto on säästänyt viimeksi kuluneen vuoden aikana 45 000 euroa lämmityskuluissa”, Tahkola sanoo. ”Investointi on tuottanut taloyhtiölle lähes kolminkertaisen hyödyn jo ensimmäisen vuoden aikana.”
Käyttömestari tulee kylään
Lämmönvahti-palvelussa taloyhtiön lämmönjakelu tarkistetaan ja kiinteistöön asennetaan laitteisto, joka kertoo lämmönsäätimelle aiempaa tarkemmin kiinteistön todellisesta lämmöntarpeesta. Laitteisto huomioi langattomien lämpötila-antureiden tai patteritermostaattien perusteella huonelämpötilojen muutokset ja näin kiinteistöä lämmitetään sen todellisen tarpeen mukaisesti. Aiemmin lämmityksen ohjaus on perustunut pelkkään ulkolämpötilatietoon.
Ouman tarjoaa taloyhtiön tueksi myös niin sanotun käyttömestarin, talotekniikkaan erikoistuneen ammattilaisen, joka varmistaa sen että sopivan mukava lämpötila toteutuu talon kaikissa asunnoissa.
Lämpömestari-palvelua on hyödyntänyt jo noin 2500 suomalaista taloyhtiötä. Tyypillisesti sen avulla on saavutettu 10-20 prosentin säästö lämmityskustannuksiin. Jakolehto on yltänyt samaan: sen kaukolämpölasku on pudonnut palvelun käyttöönoton jälkeen 15 prosenttia.
Jakolehtoa isännöivä Kiinteistötahkola on yksi Suomen menestyvimmistä isännöintialan yrityksistä. Sen riveissä työskentelee noin sata isännöitsijää, joiden hoidossa on noin 1500 kiinteistöyhtiötä eri puolella maata.
Tuomo Tahkola on tehnyt Oumanin kanssa yhteistyötä jo pitkään. Lämpömestari-palvelua on käytetty sadoissa Kiinteistötahkolan kohteissa.
”Taloyhtiöt voivat säästää hirveät määrät rahaa energiatehokkuudessa, kun rakennukset laitetaan kuntoon. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että hallitus malttaa paneutua asiaan ja investoida siihen.”
Lämmityksen säätäminen kuntoon vaatii hallituksen jäseniltä lujia hermoja ja pelisilmää isännöitsijältä. Vastuuhenkilöiden on varauduttava siihen, että asukkailta tulee lähes aina valituksia, kun lämmönjakoa muutetaan. Valituksiin on tartuttava ripeästi. Puuhailu lämmönjakohuoneessa ei riitä, vaan käyttömestarin on hoidettava tilanne kuntoon huoneistoissa.
”Tyypillisessä lähtötilanteessa lämpötilaerot ovat suuria”, Tahkola sanoo. ”Osa ihmisistä tuulettaa silloin ylimääräiset lämmöt pihalle ilman sen suurempia tunnontuskia. Tällainen tilanne kannattaa tietenkin korjata kuntoon.”
Jarruttaa vai kehittää
Suuri osa suomalaisista taloyhtiöistä toimii toisin kuin Jakolehto. Tuomo Tahkolan mukaan hallitukset torjuvat uudet ideat helposti, koska ne pelkäävät muutosten aiheuttamaa vaivaa ja kustannuksia, jotka uhkaavat paisuttaa hoitovastiketta.
Vastikkeita ei kuitenkaan tarvitse korottaa, jos investoinnit maksetaan määräaikaisen hoitolainan avulla. Taloyhtiö ottaa hoitolainan ja maksaa sen pois säästöillä, jotka kertyvät yhtiön tilille pienentyvän energialaskun myötä.
Johdonmukainen ja ennakoiva taloudenhoito tuottaa pitkällä aikavälillä tuhansien eurojen säästöt taloyhtiön asukkaille. Asunto Oy Jakolehdon hoitovastike on ollut 2,85 euroa neliötä kohti vuodesta 2006.
Useimmat Jakolehdon ikätoverit ovat joutuneet nostamaan vastikkeitaan lähes joka vuosi. Tilastokeskuksen syyskuussa 2014 julkistaman tilaston mukaan vuonna 1970-79 rakennettujen pääkaupunkiseudun kerrostalojen hoitovastike oli keskimäärin 4,33 euroa per neliö vuonna 2013. Keskiarvo on 52 prosenttia korkeampi kuin Jakolehdolla.
Lämpömestari-palvelun tuottaa Ouman Oy, joka kuuluu suomalaiseen Ouman-konserniin. Oumanin liikevaihto on vuonna 2014 noin 33 milj. euroa, josta 8,5 % käytetään tuotekehitykseen. Yhtiöllä on 250 työntekijää ja sen tuotantolaitokset sijaitsevat Kempeleessä ja Viron Kuressaaressa.
Kuvat (c) Maija Tallavaara-Hamari