Avainsana-arkisto: Ouman Lämmönvahti

Näin sementoidaan kerrostalon hoitovastike

Published: 5.11.2014 Author: Markus Jokelainen

 Helsinkiläinen taloyhtiö säästi 15 prosenttia kaukolämpölaskusta

Rakennusvuosi 1974. 12 betonielementtitaloa, 270 asuntoa ja sijainti Helsingin Jakomäessä. Tämä taloyhtiö voisi olla niin sanottu vaikea tapaus. Siitä on kuitenkin kehitetty järkevän taloudenpidon malliesimerkki.

”Asunto Oy Jakolehdon hoitovastike ei ole noussut kertaakaan yhdeksään vuoteen”, sanoo Tuomo Tahkola, taloyhtiön isännöinnistä vastaavan Kiinteistötahkolan toimitusjohtaja. ”Meillä on siellä hurjan hyvä hallitus.”

Kiinteistötahkolan toimitusjohtaja Tuomo Tahkola

Kiinteistötahkolan toimitusjohtaja Tuomo Tahkola

Tahkolan mukaan Jakolehdon hallitus toimii ripeästi, uskaltaa tehdä päätöksiä eikä pelkää niiden seurauksia. Energiatehokkuus on yksi hallituksen ja isännöitsijän tärkeimmistä työkaluista. Tahkola sanoo, että Jakolehto on tehnyt lähes kaiken, mitä energiansäästön hyväksi on tehtävissä:

Julkisivut ja ikkunat on uusittu. Patteritermostaattien venttiilit on vaihdettu. Huippuimureihin on asennettu taajuusmuuttajat ja pihavalot ovat LED-ajassa. Viime vuonna Jakolehto otti käyttöön Oumanin Lämpömestari-palvelun.

”Jakolehto on säästänyt viimeksi kuluneen vuoden aikana 45 000 euroa lämmityskuluissa”, Tahkola sanoo. ”Investointi on tuottanut taloyhtiölle lähes kolminkertaisen hyödyn jo ensimmäisen vuoden aikana.”

Käyttömestari tulee kylään

Lämmönvahti-palvelussa taloyhtiön lämmönjakelu tarkistetaan ja kiinteistöön asennetaan laitteisto, joka kertoo lämmönsäätimelle aiempaa tarkemmin kiinteistön todellisesta lämmöntarpeesta. Laitteisto huomioi langattomien lämpötila-antureiden tai patteritermostaattien perusteella huonelämpötilojen muutokset ja näin kiinteistöä lämmitetään sen todellisen tarpeen mukaisesti. Aiemmin lämmityksen ohjaus on perustunut pelkkään ulkolämpötilatietoon.

Ouman tarjoaa taloyhtiön tueksi myös niin sanotun käyttömestarin, talotekniikkaan erikoistuneen ammattilaisen, joka varmistaa sen että sopivan mukava lämpötila toteutuu talon kaikissa asunnoissa.

Lämpömestari-palvelua on hyödyntänyt jo noin 2500 suomalaista taloyhtiötä. Tyypillisesti sen avulla on saavutettu 10-20 prosentin säästö lämmityskustannuksiin. Jakolehto on yltänyt samaan: sen kaukolämpölasku on pudonnut palvelun käyttöönoton jälkeen 15 prosenttia.

Jakolehtoa isännöivä Kiinteistötahkola on yksi Suomen menestyvimmistä isännöintialan yrityksistä. Sen riveissä työskentelee noin sata isännöitsijää, joiden hoidossa on noin 1500 kiinteistöyhtiötä eri puolella maata.

Tuomo Tahkola on tehnyt Oumanin kanssa yhteistyötä jo pitkään. Lämpömestari-palvelua on käytetty sadoissa Kiinteistötahkolan kohteissa.

”Taloyhtiöt voivat säästää hirveät määrät rahaa energiatehokkuudessa, kun rakennukset laitetaan kuntoon. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että hallitus malttaa paneutua asiaan ja investoida siihen.”

Lämmityksen säätäminen kuntoon vaatii hallituksen jäseniltä lujia hermoja ja pelisilmää isännöitsijältä. Vastuuhenkilöiden on varauduttava siihen, että asukkailta tulee lähes aina valituksia, kun lämmönjakoa muutetaan. Valituksiin on tartuttava ripeästi. Puuhailu lämmönjakohuoneessa ei riitä, vaan käyttömestarin on hoidettava tilanne kuntoon huoneistoissa.

As Oy Jakolehtoon asennettiin Ouman Lämmönvahti v.2013

As Oy Jakolehtoon asennettiin Ouman Lämpömestari -laitteisto v.2013

”Tyypillisessä lähtötilanteessa lämpötilaerot ovat suuria”, Tahkola sanoo. ”Osa ihmisistä tuulettaa silloin ylimääräiset lämmöt pihalle ilman sen suurempia tunnontuskia. Tällainen tilanne kannattaa tietenkin korjata kuntoon.”

Jarruttaa vai kehittää

Suuri osa suomalaisista taloyhtiöistä toimii toisin kuin Jakolehto. Tuomo Tahkolan mukaan hallitukset torjuvat uudet ideat helposti, koska ne pelkäävät muutosten aiheuttamaa vaivaa ja kustannuksia, jotka uhkaavat paisuttaa hoitovastiketta.

Vastikkeita ei kuitenkaan tarvitse korottaa, jos investoinnit maksetaan määräaikaisen hoitolainan avulla. Taloyhtiö ottaa hoitolainan ja maksaa sen pois säästöillä, jotka kertyvät yhtiön tilille pienentyvän energialaskun myötä.

Johdonmukainen ja ennakoiva taloudenhoito tuottaa pitkällä aikavälillä tuhansien eurojen säästöt taloyhtiön asukkaille. Asunto Oy Jakolehdon hoitovastike on ollut 2,85 euroa neliötä kohti vuodesta 2006.

Useimmat Jakolehdon ikätoverit ovat joutuneet nostamaan vastikkeitaan lähes joka vuosi. Tilastokeskuksen syyskuussa 2014 julkistaman tilaston mukaan vuonna 1970-79 rakennettujen pääkaupunkiseudun kerrostalojen hoitovastike oli keskimäärin 4,33 euroa per neliö vuonna 2013. Keskiarvo on 52 prosenttia korkeampi kuin Jakolehdolla.

 

Lisätiedot:

Kiinteistötahkola-Helsinki Oy, Tuomo Tahkola, p. 020 748 0281

Ouman Energiatehokkuuspalvelut Oy, Matti Nevala, p. 045 650 5720

 

Lämpömestari-palvelun tuottaa Ouman Oy, joka kuuluu suomalaiseen Ouman-konserniin. Oumanin liikevaihto on vuonna 2014 noin 33 milj. euroa, josta 8,5 % käytetään tuotekehitykseen. Yhtiöllä on 250 työntekijää ja sen tuotantolaitokset sijaitsevat Kempeleessä ja Viron Kuressaaressa.

Lue lisää Ouman Lämpömestari -palvelusta: http://ouman.fi/palvelut/energiatehokkuuspalvelut/lampomestari/

Kuvat (c) Maija Tallavaara-Hamari

Näin sementoidaan kerrostalon hoitovastike was last modified: tammikuu 11th, 2016 by Markus Jokelainen

Related categories: Kokemuksia, Kokemuksia Energiatehokkuuspalvelut | Keywords: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Oumanin Lämmönvahdilla kerrostalojen lämmityskuluissa miljoonien säästöt

Published: 28.3.2014 Author: Ouman Oy

Tiedote 28.3.2014: Kempeleläisen Oumanin kehittämällä Lämmönvahti-palvelulla pystytään säätämään kerrostalon lämmitysjärjestelmän kulutusta reilusti pienemmäksi. Oumanilla on Suomessa yhteensä noin 1600 asiakasta, pääasiassa asunto-osakeyhtiötä. ”Asiakaskiinteistöjemme lämmityskulut ovat Lämmönvahdin ansioista pienentyneet yhteensä 5,4 miljoonalla eurolla”, kertoo Oumanin Tommi Jokelainen.

Lämmityskulut ovat taloyhtiön suurin kuluerä eli noin 25 prosenttia kaikista kuluista. Oumanin Lämmönvahdilla saavutetaan keskimäärin 17 prosentin säästön lämmityskuluissa. Taloyhtiölle se tarkoittaa useita tuhansia euroja, esimerkiksi 30 huoneiston talon 25 000 euron lämmityskuluista säästö on 4 300 euroa. Investointi maksaa itsensä takaisin nopeasti, yleensä vajaassa kahdessa vuodessa.

”Oulun alueella Lämmönvahdilla on taloyhtiöiden energian kulutuksessa säästetty jo noin 1,1 miljoonaa euroa”, totesi Jokelainen Oulun rakennusvalvonnan ja Kiinteistöliiton järjestämässä Asunto-osakeyhtiöiden kunnossapito nyt ja tulevaisuudessa -tilaisuudessa. Joissakin kohteissa energiaa säästyy keskimääräistä enemmänkin. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiö Oulun Matadorissa on mitattu 22 prosentin säästö sekä asunto-osakeyhtiö Tervaporvarissa jopa 27 prosentin säästöt. Tämän kaltaisissa kohteissa Lämmönvahti maksaa itsensä takaisin jo vuodessa.

Kahvipaketin kokoinen Lämmönvahti asennetaan lämmönjakohuoneessa vesikiertoiseen patterilämmitysverkostoon ja liitetään lämmönsäätöauto­maatioon. Lämmönvahti ottaa huomioon auringon, ihmisten, kodinkoneiden ja muiden ilmaisten lämmönlähteiden tuottaman lämmön.

Lämmönvahti mit­taa lämmitysverkoston paine-eroa havaiten huoneistojen patteritermostaattien muutok­set reaaliajassa ja kertoo saamansa tiedon lämmönsäätimelle, joka jakaa verkostoon juuri optimaalisen määrän lämpöä. Oikean lämpöisellä vedellä varmistetaan optimaalinen veden virtaus lämmitysverkostossa. Paine-erokompensointiin perustuva lämmönsäätömenetelmä on patentoitu (nro.120059).

Oumanin kokonaispalveluun kuuluu maksuton kiinteistön säästökartoitus, tiedotus kiinteistön asukkaille ja huollolle, Lämmönvahdin asennus ja lämmitysjärjestelmän viritystyö, kaukolämmön perusmaksun tarkistuttaminen, syntyneiden säästöjen seuraaminen ja raportointi. ”Tarjoamme myös tyytyväisyys- ja säästötakuut”, lupaa Jokelainen.

Lämmönvahti tuo 17% säästöt taloyhtiösi lämmityskuluihin

Taloyhtiön kiinteistöjen lämmitysverkostossa kiertää tarpeettoman kuuma vesi, sillä järjestelmä ei osaa ottaa huomioon kunkin huoneiston yksilöllistä lämmöntarvetta. Ouman Lämmönvahti huomioi auringon, ihmisten, kodinkoneiden ja muiden ilmaisten lämmönlähteiden tuottaman lämmön ja säästää rahaa lämmityskuluissa keskimäärin 17%.

Oumanin Lämmönvahdilla kerrostalojen lämmityskuluissa miljoonien säästöt was last modified: elokuu 7th, 2014 by Ouman Oy

Related categories: Uutiset | Keywords: , , , , , , , , , , , ,