Skip to content

As. Oy Virkanaiset: Naisvalta tekee huippuyhtiön

Tarkkuutta korostava omistajapolitiikka parantaa viihtyvyyttä ja nostaa asuntojen arvoa

Töölössä sijaitsevan taloyhtiön lämpölasku ei ollut suuri vaan tavanomainen. Ouman onnistui leikkaamaan siitä 14 prosentin siivun.

Tämä taloyhtiö kunnioittaa perinteitä. Aikoinaan päätettiin, että talossa asuu ainoastaan naisia. Tätä sääntöä on joitakin vuosia sitten höllätty, mutta yhtiön hallituksessa on edelleen rikkumaton naisvalta.

As. Oy Virkanaisten leidien tärkein yhteistyökumppani on sentään mieshenkilö, isännöitsijä Jukka Ojamo. Ojamon mukaan Virkanaiset on erinomainen esimerkki siitä, kuinka omistajat voivat pitää huolta omaisuutensa arvosta.

”Nämä mammat tietävät hyvin pelin hengen”, Ojamo sanoo. ”Keskustelua on paljon, mutta päätökset tehdään aina yksimielisesti. Tämä on jännä ilmiö. He eivät ole varakkaita ihmisiä, mutta he ovat hyvin tarkkoja siitä, että paikat pidetään kunnossa.”

Virkanaiset sijaitsee Helsingin Töölössä, Sibeliuksenkadulla. Taloyhtiö perustettiin 1950-luvulla kaupungin virassa olevien neiti-ihmisten asuinpaikaksi. Asuntoja on 60 ja suuri osa niistä on pinta-alaltaan pieniä.

Ojamon mukaan Virkanaisten asukkaat ja hallitus suhtautuvat uteliaasti kaikkeen, mikä voi edistää mukavaa yhteiseloa, tukea asuntojen arvoa ja hillitä kustannuksia. Tuorein esimerkki on yhteistyö energiatehokkuuteen erikoistuneen Oumanin kanssa:

”Se onnistui paremmin kuin kuviteltiin. Olemme saavuttaneet 14 prosentin säästön lämpölaskuun.”

Tuhat euroa korkeampi myyntihinta

Ojamon mukaan Virkanaisten energialasku ei ollut suuri vaan tavanomainen. Ojamo kuitenkin tiesi, että tavallisestakin tasosta pystytään yleensä nipistämään 10-20 prosenttia pois. Vaiva kannatti, sillä projektin takaisinmaksuaika jää 1-2 vuoteen, kun alun perin sen arvioitiin vaativan 3-4 vuotta.

Ojamo sanoo, että Virkanaiset oli hyvin hoidettu talo jo ennen hänen isännöintivuoroaan. Putkisto, sähköt, piha ja kattokin oli uusittu. Energiatehokkuuden kehittäminen oli linjassa aiemminkin voimassa olevien periaatteiden kanssa. Seuraavaksi vuorossa on uudenlainen vedensäästöratkaisu.

Pitkäjänteisen omistajapolitiikan tulokset näkyvät isännöitsijän mukaan sekä vastikkeessa että asuntokauppojen hinnoissa:
”Virkanaisten asuntoja tulee harvoin myyntiin. Mutta silloin kun tulee, kauppa käy ja hinnat ovat kovia. Vieressä on talo, jonka neliöhinnat ovat noin tuhat euroa matalammat kuin tämän.”

Isännöitsijä katsokoon arvoa

Jukka Ojamo nautti työskentelystä tarkan taloyhtiön isännöitsijänä. Asukkaiden aktiivisuus lisää motivaatiota ja positiivista tulospainetta.

”Tiedostan oikein hyvin sen, että jos en tuota asiakkaalle arvoa, en ole paikkaani ansainnut.”

Ojamo on tyytyväinen myös Oumanin kanssa tehtyyn yhteistyöhön. Energiatehokkuuspalvelun käyttömestari on hoitanut jokseenkin kaikki käytännön asiat, eikä isännöitsijän ole tarvinnut juosta lämmönjakohuoneessa ihmettelemässä säätöjen yksityiskohtia.

”Ouman on ollut yllättävänkin hyvä kumppani. Asennukset hoituivat yhdessä päivässä ja käyttömestari on hoitanut säätämisen. Se ei kiinnosta minua paljoakaan. Monet tämän alan ihmiset tykkäävät erilaisista laitteista, vempeleistä ja aineista. Itse olen sitä mieltä, ettei teknologiaan kannata ihastua. Mieluummin nousen teknisten asioiden yläpuolelle ja katson niiden tuottamaa arvoa.”

 

Kuvat © Maija Tallavaara-Hamari

 

Avainsanat
As Oy Virkanaiset, Energiansäästäminen taloyhtiössä, Energiansäästö, Energiatehokkuusala Ry, isännöitsijä, Kaukolämpölasku, Kokemuksia, lämpölasku, Lämpömestari-palvelu, Tarpeenmukainen tasapainotus